sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ylpeästi erilaiset

Kuten varmasti lähes kaikki tietävät, olin esiintymässä pari viikkoa sitten "Ylpeästi erilaiset" ohjelmassa.
Tuon ohjelman formaatti on alunperin ruotsalainen, Outsiders nimeltään.
Minuun otettiin alunperin joskus viime kesänä yhteyttä Tukholmasta tuon sarjan tuotantoyhtiöstä, että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan. Ja en ole koskaan hävennyt itseäni, joten mielellänihän minä tulisin. Viestiteltiin syksyn aikana paljon ja suunniteltiin asioita.

Sitten löysin ohjelman nettisivut. Katsoin jakson tai kaksi ja vedin samantien käsijarrusta. Heidän tapansa käsitellä asioita on mielestäni liian raflaava ja sensaatiohakuinen. En halunnut "eläimeksi heidän friikkisirkukseensa" tai edes että olisi pieninkään mahdollisuus että asiat esitettäisiin väärällä tavalla. Olivat kyllä kovin pettyneitä päätökseeni, mutta pidin pääni.

Taisi olla joulukuussa 2016 kun minuun otettiin yhteyttä suomalaisesta tuotantoyhtiöstä, että olisinko kiinnostunut tulemaan suomalaiseen versioon ko. ohjelmasta. He tiesivät, että olin kieltäytynyt ruotsalaisesta ohjelmasta, mutta jos kuitenkin...
Tuomas Enbuske hoiti tämän kotimaisen version osallistujien valinnan ja juttelin paljon hänen kanssaan mm. syistä miksi kieltäydyin yhteistyöstä ruotsalaisten kanssa. Tuomas rauhoitteli, että tätä ei olla tekemässä samallalailla vaan tässä kunnioitetaan ihmisiä ja että ohjelma tehdään juuri sinun näköiseksi, että ei ole tarkoitus nolata ketään.

Noh, päätin sitten suostua siihen ja tammikuun lopussa sitten päästiin itse asiaan.
Kuvaus oli tarkoitus tehdä n. 8 tunnissa ja tiesin jo kokemuksesta, että hirmuinen kiire tulee. Tässä aloitettiin työpaikan ulkopuolelta ulkokuvilla kun ajan autolla ohi


Sen jälkeen tulimme minun kotiini, kuvasimme ulkona kun tulen rappuun ja kävelen ne ulos ja sisällä sitten keitän kahvia ja istuskelen sohvalla tms. Kaikki tuo näytti hyvin intiimiltä, ikäänkuin siinä olisi vain kuvaaja ja minä, mutta asunnossani taisi olla 8-9 ihmistä, joten ahdastakin oli.


Tässä on sitten kuvassa 2(!) kuvausryhmää. Toinen ryhmä oli kuvaamassa kun minua kuvataan.
Jotkut kenties tietävät, että minusta ollaan tekemässä myös oikeaa dokumenttia, itseasiassa sitä ollaan kuvattu nyt jo 1.5v ja kuvaus jatkuu edelleen varmaan vuoden, joten siitä sitten joskus enemmän.

Kuvan otsikkona voisi olla, "ole kuin noita kameroita ei olisikaan, älä anna niiden häiritä ollenkaan".
Noh, enhän minä...


Välillä jouduimme siirtämään porukkaa parvekkeelle jäähylle, kun ei oikein sisälle mahtunut


Kun saimme kuvattua kotonani, siirryimme itäkeskukseen vielä pari otosta tekemään. Ohikulkijoilla oli vain juuri täydellisiä kysymyksiä: "Kuvaattekste jotakin?" , "Milloin tää tulee ulos"


Tähän loppuun vain ohjelman trailerista kaappaamani gif :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti